Iholla näkyy eletty elämä – hyvässä ja pahassa. Mikä neuvoksi, jos iho oikuttelee?

Iho on suurin elimemme eli ei ole ihme, että se reagoi moniin asioihin. Iho saattaa herkistyä ja muuttua näppyläiseksi esimerkiksi stressin, vuodenajan vaihtumisen, hormonien, raskauden tai sairauden takia. Tämä voi tapahtua, vaikka hoitaisi ihoaan kuinka hyvin ja säännöllisesti.

Ihossa yksinkertaisesti vain näkyy elämämme kaikki vaiheet. Jollakin iho kuivuu, toisella se puskee näppyjä juuri ennen tärkeää tilaisuutta tai kutisee niin, että tekisi mieli raapia nahka irti. Näissä tilanteissa tärkeintä on rauhoittua, tasapainottaa elämäänsä ja sitä kautta ihoaan. Jatkuva ihonhoitotuotteiden vaihtaminen ei yleensä auta, vaan pahentaa tilannetta entisestään. (t. Nimimerkki kokemusta on)

Iho tykkää, kun laittaa perusjutut kuntoon. Säännöllinen yöuni, hyvä, terveellinen ravinto, liikunta, rentoutuminen ja vesi – niillä pääsee hyvin alkuun – mutta iho saattaa silti olla viikkokausia laikukas, oikutteleva ja punakka. Kärsivällisyys kannattaa. Yleensä iho muuttuu paremmaksi, kun sitä ei ajattele liikaa ja pidättäytyy säännöllisessä hoito-ohjelmassa.

Itse tuskastelen ihoni kanssa aina vuodenaikojen vaihtuessa. Keväällä ihoni suorastaan räjähtää samaan tahtiin luonnon kanssa. Hassu vertaus, mutta todellisuudessa se ei paljoa naurata.

Esse = olla olemassa

Esse tarkoittaa latinan kielellä ”olla olemassa”. Siltä minustakin jälleen tuntui, kun kävin toukokuun lopussa Museokadun Natural Goods Companyn hoitolassa luottokosmetologini Johanna Joutsenniemen käsittelyssä. Hän teki minulle rauhoittavan ja puhdistavan Esse-kasvohoidon. Kotihoitoon hän ”määräsi” minulle Essen savinaamion ja Omega-voidekuurin, sillä ihoni suorastaan ”huusi” ravinteita ja omegaa.

Näillä eväillä jatkan sitten alkukesääni temppuilevan ihoni kanssa. Myöskään aurinko ei yleensä paranna asiaa, vaan päinvastoin – ihosta tulee entistä laikukkaampi ja lisäksi se kuivuu. Näin ollen suojaankin ihoni aurinkovoiteen lisäksi Essen uudella meikkivoiteella, jossa on aurinkosuoja (SPF 30).

Essen meikkivoide on kiinnostava uutuus. Siinä on 1 miljoona tyndalisoitua probioottista mikrobia millilitrassa sekä valikoituja prebiootteja, jotka edistävät iholle hyödyllisten mikrobien kasvua ja tehostavat probioottien vaikutusta. Meikkivoide siis tasoittaa ihoni väriä, mutta samalla hoitaa ihoani. Nerokasta! Ensimmäisten testauspäivien jälkeen olen jo kiintynyt tähän meikkivoiteeseen.

Esse-sarja sopii muutenkin herkän ja reaktiivisen ihon hoitoon. Luonnonmukaiset tuotteet sopivat herkimmällekin iholle. Uusi ihoa rauhoittava meikkivoide on tuoksuton ja sen säilöntäaineet miedoimpia mahdollisia ja emulgaattorit nopeasti biohajoavia. Tästä plussaa!

Väripigmentit tulevat luonnollisista raudan oksideista ja titaniumdioksidista. Meikkivoiteet on sertifioitu COSMOS Organic -standardien mukaisesti 99,97 % luonnollisiksi ja 58 % luomuksi (mineraalipigmenttejä ei voi sertifioida luomuksi). Valittavana on 10 sävyä ja niitä voi myös sekoittaa keskenään. Tasoittaa mukavasti ihon väriä ja suojaa samalla auringolta – koska palaa emme halua ja pigmenttiläiskät vasta ikäviä ovatkin.

Miten sinun ihosi voi vuoden mittaan ja eri vuodenaikoina? Käytätkö kesällä meikkiä vai lopetatko meikkaamisen kokonaan kun kesä koittaa?

Riikka Hollo
Kauneustoimittaja